30.09.2009

Kaupunki tiedottaa >Ajankohtaista >Uutiset


"Kaikkien aikojen kaunein asuntomessualue"

- Kuopion asuntomessualue on tähän asti näkemistäni kaikkien aikojen kaunein, asuntoministeri Jan Vapaavuori ihasteli tiistaina Saaristokaupungin näkymiä. Vapaavuori tutustui Saaristokaupunkiin ja ensi kesän messualueeseen kuulakkaan syysaurinkoisessa säässä.
Vapaavuori antoi tunnustuksen Kuopion kaupunkisuunnittelijoille, jotka ovat käyttäneet järvimaiseman mahdollisuuksia onnistuneesti hyödyksi Saaristokaupungin suunnittelussa ja kaavoituksessa.

Ministeri Vapaavuori piti vedellisyyttä Kuopion asuinympäristövahvuutena. Ylijohtaja Helena Säteri ympäristöministeriöstä tutustui Saaristokaupunkiin Vapaavuoren kanssa. Myös hän oli vaikuttunut näkemästään.

- Tosi kaunista aluetta. Tänne rantamaisemiin on syntymässä hieno asumisaluekokonaisuus, Säteri kommentoi vaikutelmiaan.

Molemmat kävijät pitivät tärkeänä sitä, että alueella on runsaasti yhteisiä uimarantoja sekä ranta- ja virkistysalueita. Myös asuntokannan monipuolisuus on etu.  Alueen kerrostalot ja rivitalot antavat mahdollisuuden asua viihtyisäksi todetulla alueella myös kohtuuhintaisesti.

Energiatehokkuus ja korjausrakentaminen kiinnostavat ensi kesän asuntomessuilla

Kävijöitä kiinnostivat ensi kesän asuntomessuilla erityisesti energiatehokas rakentaminen ja mahdolliset nollaenergiatalot. Niiden rakentaminen edellyttää erityisesti vahvaa ammattitaitoa ja toisaalta suurta tarkkuutta rakentamisessa.  Kävijät odottivat saavansa vertailla ensi kesänä valmiita vaihtoehtoisia energiatehokkaita rakentamisratkaisuja.

Myös korjausrakentamisen esittely kiinnosti kävijöitä. He pitivät oikeana olemassa olevan rakennuskannan korjausrakentamista.

- Korjausrakentaminen on yhdyskuntarakenteen ekologisuuden mukaista toimintaa. Se vaatii kuitenkin jatkuvaa oppimista, jolloin mahdolliset entiset virheet saadaan korjatuksi, ja samalla tehdyistä virheistä voidaan oppia, Helena Säteri pohdiskeli.

Kuopion maanmainio (ylijohtaja Helena Säterin luonnehdinta) rakennustarkastaja Esa Koponen esitteli ministeri Jan Vapaavuorelle asuntomessualueen kiintoisimpia kohteita.

Autoriippuvaisuuden vähentäminen pohdinnan aiheena

Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtaja Hannu Harjunheimo ja rakennustarkastaja Esa Koponen esittelivät kävijöille Saaristokaupunkia ja sen rakennushistoriaa. Kuulijat nyökyttelivät hyväksyvästi Harjunheimon kertomille tiedoille Saaristokadun ympäristövaikutuksista. Katu lyhentää Saaristokaupungin ja Kuopion kaupunkikeskustan välistä edestakaista matkaa parhaimmillaan yli kaksikymmentä kilometriä.

Ylijohtaja Säteri ja ministeri Vapaavuori osallistuivat tiistaina Kuopiossa pidettyyn laajaan kansainväliseen konferenssiin, joka käsitteli yhdyskuntasuunnittelua erityisesti autoriippuvaisuuden vähentämisen näkökulmasta.

Pääkuva: Syksynkuulaassa Saaristokaupungissa ja asuntomessualueella kävelivät Hannu Harjunheimo, Helena Säteri, Jan Vapaavuori, Esa Koponen ja Antti Kolari.

Kuvat:  Veijo Martikainen
Teksti: Pertti Kovanen