26.10.2009

 

Lehtoniemen harjannostajaisjuhlaa vietettiin keskiviikkona 28.10.2009. Rakennustyöt kohteessa käynnistyivät syyskuussa 2008 ja kohde valmistuu vuoden 2009 loppuun mennessä. Päiväkoti avaa ovensa uusissa tiloissa tammikuussa 2010 ja seurakunnan kerhotoiminnat aloitetaan elokuussa 2010.  Päiväkodin tilat jakaantuvat 6 ryhmäään (n.120 lasta) ja seurakunnan kerhotoimintaan kahdessa kerhotilassa (n.20 lasta). Päiväkotiin tulee jakelukeittiö ja sen kellarikerrokseen sijoitetaan varasto- ja päiväkodin sosiaalitila.

Päiväkodin pihalle valmistuu syyskuun 2009 aikana turkulaisen kuvataiteilijan Jan-Erik Anderssonin taideteos "Mäkihyppääjän talo", joka toimii myös lasten leikkipaikkana.

Päiväkoti toimii asuntomessujen messutoimistona kesällä 2010.