14.08.2015

KASVAVASSA SAARISTOKAUPUNGISSA NYT YLI 10 000 ASUKASTA

Kuva: Vicente Serra
Kuvat: Vicente Serra

Kuopion toisiksi suurimmaksi kasvanut asuinalue saavutti merkittävän virstanpylvään. Tilaa asuntomessujakin isännöineeseen Saaristokaupunkiin tehdään tulevina vuosina vielä tuhansille ihmisille.

Neljän kaupunginosan muodostama Saaristokaupunki on tuplannut väkilukunsa viimeisten kuuden vuoden aikana. Vuonna 2009 Kallaveden rannalla sijaitsevassa Saaristokaupungissa asui noin 5 000 kuopiolaista. Kymmenen tuhannen asukkaan raja on ylitetty kesällä 2015.

- Kaikki toivotetaan tervetulleiksi. Kukaan ei ole vielä pahoitellut sitä, että alueen väkiluku kasvaa, Saaristokaupungin asukasyhdistyksen puheenjohtaja Eero Tuovinen kertoo.

Saaristokaupungissa järjestettiin mm. vuoden 2010 asuntomessut, joilla vieraili lähes 160 000 kävijää. Asuinalue on Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtajan Hannu Harjunheimon mukaan ollut koko Kuopion merkittävin hanke 2000-luvulla.

- Alkuvuosien 2001 - 2004 ison vastustuksen jälkeen Saaristokaupunki on saanut taakseen laajan hyväksynnän ja erittäin paljon valtakunnallista huomiota. Alue on lähellä Kallavettä ja sen katsotaan eheyttäneen Kuopion kaupunkirakennetta esimerkillisesti.

Kuva: Vicente Serra

Kauniin vesistön läheisyyden lisäksi yksi Saaristokaupungin keskeisistä vetovoimatekijöistä on niin sanottu Saaristokatu, joka yhdistää Saaristokaupungin keskustaan. Neljän ja puolen kilometrin mittaisen maisemakadun rakentaminen kutisti matkan Kuopion ytimeen parhaimmillaan 17 kilometristä neljään.

- Olevat ja tulevat asuinalueet ovat maksimissaan 500 metrin päässä Kallavedestä. Luonto on monipuolista, samoin kuin asuntotarjonta. Saaristokaupunki on ollut Kuopion omakotituotannon pääalue vuosina 2001 - 2014.

Tuovinen kehuu lisäksi Saaristokaupunkin tarjoamia liikuntamahdollisuuksia.

- Kaupunkilaisille Saaristokadusta on tullut kuntoilureitti. Kukaan ei tainnut etukäteen osata kuvitellakaan, kuinka hieno ympäristö tästä tulisi pyöräilyyn, lenkkeilyyn tai rullaluisteluun.

Lisää on tulossa

Saaristokaupungin kasvu on hiljalleen kiihtynyt. 2000-luvun alussa uusia asukkaita tuli noin 300 - 600 vuodessa. Vuonna 2014 Saaristokaupungin väkiluku nousi peräti 1 075 asukkaalla. Saaristokaupunki onkin nyt asukkaiden määrällä mitattuna Kuopion toisiksi suurin asuinalue. Edelle yltää vain Petonen 11 500 asukkaallaan.

80 - 85 prosenttia Saaristokaupunkiin muuttaneista asukkaista on asunut Kuopiossa jo entuudestaan. Muualta kuin Kuopiosta muuttavien osuudesta iso osa on tullut Kuopion lähikunnista, mutta alue on osoittautunut suosituksi myös pääkaupunkiseudulta ja muualta eteläisestä Suomesta saapuneiden keskuudessa.

Kuva: Vicente Serra

Omakoti- ja rivitalorakentamisen seurauksena muuttajista merkittävä osa on ollut nuorehkoja lapsiperheitä. Harjunheimon mukaan tähän on kuitenkin tullut viime vuosina muutosta, kun asuntomessujen jälkeen rakentamisen painopiste on siirtynyt Lehtoniemen kerrostalorakentamiseen. Sen myötä Saaristokaupunkiin on muuttanut paljon hieman varttuneempaakin väkeä, myös eläkeiässä olevia.

Valmis Saaristokaupunki ei vielä ole. Kun nyt suunniteltu rakentaminen vuosien 2022 - 2024 aikaan päättyy, alueella arvellaan asuavan 15 000 - 16 000 kuopiolaista. Lehtoniemeen rakennetaan kerrostaloja, Rautaniemeen kerros- ja rivitaloja ja Savolanniemeen rivitaloja.

- Myös palveluita tulee lisää. Esimerkiksi uusia päiväkoteja on tulossa Keilanrantaan, Keilanrinteelle ja Lehtoniemeen, Harjunheimo kertoo.