18.08.2006

 

MTV3 kuvasi ja raati arvioi Saaristokaupunkia
 
Suomen parasta asuinaluetta valitseva raati tutustui torstaina Kuopion Saaristokaupungin ja Petosen alueeseen. Mukana oli MTV3:n kuvauskalusto ja tv-toimittajajoukko, joka taltioi alueen maisemia, taloja ja suunnittelua.
 

”Saaristokaupungilla oikeat puitteet asumiseen”

Lasten asuinympäristöjä työkseen Otaniemessä tutkiva FT Marketta Kyttä ihasteli vilpittömin sanoin Saaristokaupunkia lapsen asuinympäristönä. Marketta Kytän väitöskirja tutkii niitä tekijöitä, joita ihmiset kaipaavat asuinympäristöltään. Päätekijöitä on tutkimuksen mukaan kaksi: alueen on oltava lapsen kannalta turvallinen, ja ihmisillä on tarve olla lähellä vesistöä.

Veden läheisyyden tarve ei ole tutkimuksen mukaan vain suomalainen piirre. Biologisia kokeita myöten on osoitettu, että vesimaisema ja järven liplattava tai virtaava ääni ovat hyväksi ihmisen terveydelle. Ihmisen aivokäyrä osoittaa, että vesimaisema ja veden äänet saavat mielen levolliseen tilaan. Tämä on ihmisen sisäänrakennettu, perimämuistin ominaisuus.

 

Syyskuussa esitettävän sarjan toimittaja Juha Salmi (vas.) haastatteli alueella asuvaa Outi ja Jouni Turusen perhettä

Ympäristön turvallisuus on Suomen ainutlaatuinen valtti

- Ympäristön luoma turvallisuus on asia, joka näkyy Saaristokaupungin suunnittelussa. Olin yllättynyt esimerkiksi omakotitalojen yhteispihoista, jotka ovat lapsilla turvallisia ja sosiaalisuuteen opettavia varttumisympäristöjä. Tämä on jotain niin erikoista ja ainutlaatuista, että maamme asuinalueiden olisi hyvä käyttää tätä kansainvälisenä markkinointivalttinaan, Marketta Kyttä pohdiskeli.

Marketta Kyttä on yksi raadin asiantuntijajäsen. Lasten asuinympäristöt ovat hänen parasta osaamisaluettaan. Hän asuu Meilahdessa, jota hän on pitänyt erinomaisena ja turvallisena omien lastensa kasvuympäristönä

- Olen nähnyt täällä niin mahtavaa arjen turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä, että se on vetänyt hiljaiseksi. Perheet eivät ole täällä karsinoineet lapsia pois omasta ja naapureiden arjesta. Se kypsyttää lapset tunnistamaan myös mahdolliset vaaran paikat, tekee heistä luonnostaan kokeneita ympäristöliikkujia,  Kyttä arvioi.

 

Asiantuntijaraati tutustui Saaristokaupungin ja Petosen alueeseen asuntotoimenjohtaja Hannu Harjunheimon (toinen vas.) johdolla

Saaristokaupunki/Petonen MTV kolmosella 22. ja 24. syyskuuta 

Paras asuinalue –ohjelmasarja alkaa television kolmoskanavalla syyskuun 8. päivänä. Saaristokaupunki on esittelyvuorossa perjantaina,  syyskuun 22. päivänä kello 18.30. Ohjelma uusitaan sunnuntaiaamupäivästä 24. syyskuuta.

Raati valitsee voittajan, joka julkistetaan joulukuussa itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla esitettävässä ohjelmasarjan huipennuksessa. Lähetyksen tarkkaa päivämäärää ei ole vielä päätetty.

”Mukana olevat alueet ovat jo nyt voittajia”

- Kaikki loppukilpailuun päässeet asuinalueet ovat jo nyt voittajia. Ohjelmasarjan katsojamäärät nousevat erittäin suureksi, ja pääkohderyhmänä ovat juuri perheet, jotka suunnittelevat joko muuttoa tai rakentamista. Asuinalueelle tämä sarja on parasta mahdollista pr:ää. Katsojat valitsevat eräänlaisessa suuntaa-antavassa äänestyksessä oman suosikkialueensa. Myös katsojatulos, ”Katsojien ihannealue”  julkistetaan, ohjelmasarjan toimittaja Juha Salmi kertoi

Teksti ja kuvat: Pertti Kovanen

Pääkuva: Lasten asuinympäristöjä työkseen Otaniemessä tutkiva FT Marketta Kyttä (vas.) ihasteli Saaristokaupunkia lapsen asuinympäristönä